Sixten Sunabacka löytää yhtymäkohdan kestävän metsätalouden ja Tornatorin pääomistajaryhmän -eläkevakuutusyhtiöiden– toiminnan välillä. Molemmissa pyritään varmistamaan ja turvaamaan tulevien sukupolvien hyvinvointi. Työ on erittäin pitkäjänteistä.

Tornatorin filosofiassa vastuullisuus on vieläkin laajempi käsitys kuin kestävyys. ”Me toimimme taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästi. Mutta vastuullisuudessa me haluamme lisäksi yhteensovittaa omat tavoitteemme yhteiskunnan tavoitteisiin”, sanoo Tornator Oyj:n toimitusjohtaja Sixten Sunabacka.

Miten sitten tulevaisuudessa?

”Toimintamallimme perustana on ajatus, että miten tämä vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, kun teemme jonkun metsänhoidollisen toimenpiteen tänään”, kertoo Sixten Sunabacka.

Sanotaan, että metsätalouden kvartaali on 25 vuotta. Tornatorilla on suunnittelujärjestelmät, joilla pystyy ennustamaan tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia yli metsien kiertoajan, jopa sadankin vuoden päähän. Simulointimalleissa hyödynnetään mm. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksia, joita on vielä tarkennettu yhtiön omissa metsissä tehtyjen kokeiden ja kokemusten perusteella.

”Me hoidamme metsiä erittäin tehokkaasti ja hyvin, mutta luontoa kunnioittaen. Voimme sanoa aidosti toimivamme vastuullisesti”, sanoo Sunabacka.

Monimuotoista vastuullisuutta

”Vaikutuksemme ylettyvät syvälle yhteiskuntaan, sillä Tornator on Suomen 50 suurimman veronmaksajan joukossa ja metsiämme on yli 100 kunnassa. Lisäksi omistamme metsiä Virossa ja Romaniassa.

Aluetalouden varat kulkeutuvat paikalliseen yhteiskuntaan, usein haja-asutusalueille. Työllisyys, verot ja esimerkiksi yhteistyö työnantajien, yrittäjien ja työntekijöiden kanssa ovat tärkeitä, mutta lisäksi osallistumme monin tavoin alan kehittämiseen, mm. tutkimustyöllä”, painottaa Sunabacka.

”Yritämme aktiivisesti vaikuttaa metsätalouden toimintaedellytyksiin. Ostamme koko ajan lisää metsiä ja suojelemme monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmat metsämme. Metsien suojelukin on tapa luoda hyvinvointia.”

Metsänhoidon onnistuminen lähellä sydäntä

Tornatorin tehtävä on metsien hallinta ja kestävä hyödyntäminen. Se on moderni yhtiö, jolla on erittäin osaava henkilöstö ja kehittyneet järjestelmät. Luonnon kanssa sopusoinnussa toimiminen on sisäänrakennettu arvo yrityksessä.

Arvokkaiden luontokohteiden ominaispiirteiden ja suojeluarvojen turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää ja osa Tornatorin vastuullista toimintaa.

Osaava henkilöstö käyttää digitaalista paikkatietojärjestelmää ennakkosuunnittelussa ja suojeltavat kohteet rajataan tarkasti käsittelyalueista.

”Maastokäynnin yhteydessä tarkennetaan vielä tarvittaessa ennakkoon tehtyjä rajauksia paikkatietojärjestelmään. Siinä tehdään arvokasta työtä maaston ominaispiirteiden, esimerkiksi metsien monimuotoisuuden huomioon ottamisessa”, kertoo Imatran konttorin operaatioesimies Ville Nousiainen.

Metsänhoito-operaatioiden oikea-aikaisuus ja toimenpiteiden laatu määrittävät koko metsänuudistumisen onnistumisen.

Paikallinen yhteistyö

Tornator pyrkii huomioimaan paikallisväestön laajasti toiminnassaan.

Yhtiön arvoja ovatkin yhteistyö ja sosiaalinen vastuullisuus. Työllistävän roolin lisäksi Nousiainen nostaa esiin metsätieverkoston, jossa tehdään paljon yhteistyötä muiden maanomistajien kanssa.

”Kulkuyhteyksien ylläpitäminen ja infran turvaaminen mahdollistavat laaja-alaiset virkistymismahdollisuudet kaikille”, hän muistuttaa.

Metsästys, sienestys ja marjastus ovat osa suomalaista luontosuhdetta.

”Me Tornatorissa haluamme kertoa myös paikallisille maanomistajille, mitä metsien kestävällä käytöllä haetaan, miten me teemme nämä toimenpiteet ja kuinka pyrimme oikea-aikaisuuteen.”

https://www.tornator.fi/