Lähiruoan ajatus koko hengästyttävällä vauhdilla kehittyvässä yhteiskunnassamme on suorastaan hellyyttävä. Se toki toteutuu hetkittäin pikkupaikkakuntien maatilatoreilla kesämökkiläisten eväsfiilistelyillä, mutta arjen todellisuus on kiireistä raaka-aineiden haalintaa automarkettien käytävillä. Kuluttaja pitää ajatuksesta, mutta ei tarpeeksi jotta siihen nähtäisiin  juurikaan vaivaa. Vastaukseksi on kehitelty erilaisia ruokaboksi-ideoita, missä tilataan markettiostoskasseihin verrattuna ylihintainen paketti resepteineen suoraan kotiin. Totuus on harmillisen usein se, että lähellä tuotetut luomupalsternakat pehmenevät jääkaapin alalokeroon.

Mikä neuvoksi? Marketissa kannattaa tietenkin äänestää ostamalla kotimaista ja mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettua, sen verran mitä kukkaro ja valikoima antaa periksi. Tässä kohtaa vastuu on ennen kaikkea ruokaketjuilla. Omien kauppojen valikoiman painottaminen on oikein mainostettuna ehdoton kilpailuvaltti.

Olen täysin varma siitä, että mikäli tuottajat haluavat rakkaudella kasvatetulle luomulihalleen työtä, kustannuksia ja vaivaa vastaavan korvauksen, se tuskin toteutuu parhaiten helpoimman tien kautta. Kaikkien yrittäjien tarvitsee markkinoida itseään. Se, että soittaa lihanjalostajan autolle että tulkaas hakemaan, ei oikeastaan ole vielä markkinointia. Toki niin voi tehdä, mutta se määrittelee valitettavan usein myös valmiin, alhaisen ostohintatason. Ainoa neuvo mitä osaan siis heille antaa on tämä: Laittakaa itsenne peliin. Perustakaa tuotteiden ympärille brändi, olkaa näkyvillä somessa muuallakin ja näyttäkää miten ja mistä juuri teidän tuotteenne tulevat. Maaseudun tuottajien tulevaisuus on ilmiöitä, joissa yhä useampi kuluttaja haluaa olla mukana. Ja niiden ilmiöiden perässä haetaan se joulukinkku vähän kauempaakin.

Olga Temonen