Koti Metsätalous

Metsätalous

Metsä- ja biotalous on Suomelle tärkeä elinkeino eikä sen merkitys tule vähenemään tulevaisuudessa. Jotta logistiikka toimii ja metsätalous saa puuta, on metsätieverkoston oltava kunnossa. Metsä- ja muidenkin yksityisteiden korjausvelka on kuitenkin kasvanut hälyttävästi. ”Metsäteiden kunto on tikittävä aikapommi. Viime vuonna metsäteitä korjattiin vain alle 1 000 kilometriä ja kunnostukseen tarkoitettuja valtiontukia jäi jopa käyttämättä,...
Innofor Finland Oy:n toimitusjohtaja Erno Lehto kertoo edustamansa yrityksen tarjoavan metsänhoitopalveluja kaikille metsänomistajille uudella twistillä. Lehto sanoo tutkimusten vahvistavan, että metsän jatkuva kasvatus tuo saman tuloksen kuin tasaikäinen kasvatus, mutta jatkuvalla kasvatuksella metsä pysyy metsänä. ”Jatkuva kasvatus auttaa säilyttämään niin maiseman kuin marja- ja sienisadot. Tästä hyötyy myös riista”, Lehto kiteyttää. Lehto tietää, että...
Arbonautin mobiili ProMS Mobile -sovellus avaa metsän monet mahdollisuudet yhtä lailla metsänomistajille, metsätilojen ostajille, yrityksille kuin luonnossa liikkujillekin. Sovelluksessa voi katsella kartalta esimerkiksi hakkuukohteita, tietoja arvokkaista luontokohteista ja puuston kasvuvaiheista. Avoimen metsätiedon hyödyntämisessä on valtavasti mahdollisuuksia monenlaisille käyttäjille. Esimerkiksi Joensuun Pielisjoen koulun oppilaat hyödyntävät ProMS Mobilea metsän hiilivarastojen laskentaan liittyvässä projektissa”, Arbonautin projektipäällikkö...
Näytölle avautuu näkymä, jonka metsäkoneen kuljettaja näkee työkoneensa hytistä. Kun Joona Mäkitalo laittaa virtuaalitodellisuuslasit päähänsä, hän pääsee keskelle digitekniikan luomaa metsää. Nykyaikaiset metsäkonesimulaattorit ovat arkinen työväline Gradia Jämsän metsäalojen opiskelijoille. Virtuaalinen kuormatraktori tai hakkuukone ei mene rikki, vaikka kokematon kuljettaja tekisi virheen. ”Simulaattoreilla oppii nopeasti, koska ne antavat palautetta suoriutumisesta. Suurin hyöty on siinä, että oppii oikeat liikkeet”, elokuussa metsäkoneenkuljettajan opintonsa...
Tornatorin filosofiassa vastuullisuus on vieläkin laajempi käsitys kuin kestävyys. ”Me toimimme taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästi. Mutta vastuullisuudessa me haluamme lisäksi yhteensovittaa omat tavoitteemme yhteiskunnan tavoitteisiin”, sanoo Tornator Oyj:n toimitusjohtaja Sixten Sunabacka. Miten sitten tulevaisuudessa? ”Toimintamallimme perustana on ajatus, että miten tämä vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen, kun teemme jonkun metsänhoidollisen toimenpiteen tänään”, kertoo Sixten Sunabacka. Sanotaan, että metsätalouden kvartaali on 25 vuotta. Tornatorilla...
Kuution kehittämisestä vastaava Suomen Puukauppa Oy haluaa sujuvoittaa puukauppaprosessia, ja tarjoaa siksi metsänomistajille maksuttoman, kaikille alan toimijoille avoimen puukaupan markkinapaikan. Suomessa on saatavilla maailman paras metsävaratieto ja erittäin kattava puunhintatilastointi. Tämä on osaltaan luonut edellytykset kokonaisvaltaiselle ja avoimelle puumarkkinapaikalle verkossa. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ”Kyseessä on kotitalouksien merkittävä varallisuuserä, sillä Luonnonva-rakeskuksen mukaan kotitalouksilla on pääomaa metsissä kiinni noin 45,5 miljardia euroa”,...
Kaupungistuminen, metsänomistajien ikärakenne ja hankalissa maasto-olosuhteissa, pitkien etäisyyksien päässä sijaitsevat metsät asettavat haasteita puunhankinnalle. EU:n myöntämällä Horizon-rahoituksella toimiva ROSEWOOD-hanke nostaa esiin eri alueiden tarpeet, haasteet ja käytänteet ja kokoaa EU-alueet yhteen puuraaka-aineen saamiseksi liikkeelle kestävällä tavalla. ”Hankkeen tavoitteena on omaksua uusia, kestäviä metsänhoidon ja puunhankinnan käytäntöjä ja edistää Euroopan metsävarojen potentiaalin käyttöönottoa. Eri alueilla on omat haasteensa ja osaamisensa, eli...
  Keitele Forest -konsernin hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Ilkka Kylävainio havaitsi 1970-luvun lopulla ison puutavarakaupan konttorinjohtajana, että alalta puuttuivat määrämittapituudet ja asiakaslaadut. Kylävainio suunnitteli uuden tekniikan nopean sahalaitoksen ja esitteli sen konsernin johdolle. Johtaja ilmoitti: ”Me sahaamme ja sinä myyt.” ”Keiteleen kummisedät” hakivat kuntaan sahayrittäjää. Kylävainio sai rahoituksen ja perusti vuonna 1981 Keiteleen Teollisuussaha Oy:n, joka sahasi ensimmäisenä vuotena 9 800 kuutiota. "Olimme Pohjoismaiden...
Keskustelu metsistä ja hakkuista käy kuumana. Harvapa näyttää miettivän, mitä metsä on. Se ei ole pelkkiä puunrunkoja pystysssä tai pinossa eikä keskusteluja aukoista tai arvista maaperässä. Metsä on systeemi, jossa on monipuolinen kasvilajisto puineen, pensaineen ja varpuineen. Se on satojen hyönteisten syteemi, tuhansien mikrobien koti ja satojen eläinlajien paikka. Metsä tuottaa ison osan hapestamme, puhdistaa juomavetemme ja varastoi sen...
Suomen metsäkeskuksen aluejohtaja Helena Reiman on seurannut ilolla, miten suomalainen metsätalous on kehittynyt hänen uransa aikana. ”Metsänhoito ja luonnonhoito ovat yhdistyneet metsäluonnonhoidoksi. On oivallettu, että metsällä on sekä kaupallinen, sosiaalinen, ekologinen että kulttuurinen merkityksensä. Nyt metsäluonnon moninaisuutta ja ominaispiirteitä vaalitaan”, Reiman kertoo. Suomessa metsään on suhtauduttu aina vastuullisesti toisin kuin monissa muissa maissa. Ensimmäinen metsälaki otetiin käyttöön jo vuonna 1880. Siinä...